sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Metsässä

Tänään oli taas mukava päivä. Päätimme lähteä koirien kanssa metsään. Ilma ei ollut mikään parhain, koska oli pilvistä ja aika koleaa. Koirien menoa se ei tosin haitannut yhtään. Kävimme samassa paikassa, missä viime talvenakin eli luontopolulla kävelemässä.

Aika hiljaista oli. Ei näkynyt muita ihmisiä tai edes eläimiä tai lintuja. Polku oli
tosi liukas ja puista pudonneiden lehtien peitossa. Koiria ei uskallettu päästää irti. Ja hyvä ettei päästettykään. Luontopolun varrella on nimittäin lampi ja tämä lampi oli ohuen jääkerroksen peittämän. Harun piti rohkeana poikana mennä heti kokeilemaan jään kestävyys. Onneksi kesti. Ei kumpikaan koira molskahtanut.

Oli kyllä niin kiva lenkki, että voisi tehdä useamminkin. =) Makkaratkin maistuu tosi hyvälle oikealla nuotiolla paistettuna. Koiratkin saivat omat palansa. Tässä vielä muutama kuva.

Onpas se pienen näköinen.

Haru jään kestävyyttä kokeilemassa.

Riki nuotiolla.

Ei kommentteja: